Olen aina tykännyt kirjoittaa ja minulla on aina ollut jonkinlainen blogi. Tästä en vain kerro kenellekään tutulle, elämäni on aika salaista nykyään eikä kukaan tiedä edes puolitotuuttakaan.

Tänään olin huonolla tuulella heti aamusta alkaen. Koulussa kaverini kysyi, että mitä nyt, sanoin että mua väsyttää. Niin kuin väsyttikin. Tuntui etten jaksa mitään. Linja-autossa mietin, näkyykö ihmisestä jos hän on masentunut, alavireinen. Eräällä tytöllä oli surulliset silmät ja hän katsoi ikkunasta ulos tyhjyyteen, ihan kuten minäkin. Sitäpaitsi tiedän sen tytön, hän on erään entisen kaverini pikkusisko. Luulen ettei hän tiedä kuka minä olen.

Aluksi innostuin kun luulin että huomenna on juhlat. Mutta ne olivatkin tänään, ja minä en päässyt. Olisin heti mennyt vetämään pään täyteen, jos asuisin yksin. Jos kukaan ei kontrolloisi. Olisin aina sekaisin jos voisin. Minulla ei ole enää kuin yksi Opamox. Olen puntaroinut, vetäisinkö sen heti nenääni vai säästäisinkö sen sitten kun on viinaakin. Opamox on kyllä ihan paska lääke ja yksi on sama kuin kalkkitabletti, mutta mun tolet on pienet ja se rauhoittaa vähän. Ei ollut muutakaan. Huomenna varastan tsolppareita. Olen hirveä. Miten tämä tilanne on mennyt tähän? Tuntuu ettei päässäni pyöri enää muuta kuin bentsot ja alkoholi. Miten minusta tuli tällainen? En tiedä.

Minulle valitetaan liiasta alkoholin käytöstä. Tietäisivätpä vain.. Vain yksi henkilö lisäkseni tietää tästä sekakäytöstä. Viinaa ja lääkkeitä. Naurettavan helppoa. Halveksun pelkkiä viinanjuojia. Ne örveltävät rehvakkaina ja haisevina baareissa, naiset perseettään keikuttaen ja miehet pillun perässä. Ördäävät ja oksentavat, luulevat olevansa koviksia. Ou jee. Vitut.

Eilen eräs tuttavani jolle olen kertonut pilven polttelusta, selitti jotain paskaa porttiteoriasta. Sanoin sille, että jos sen puheet olisivat totta, jokainen alkoholin käyttäjäkin alkaisi käyttää kannabista, jokainen pössyttelijä ekstaasia. Ei se niin mene. Jokainen tekee itse omat valintansa. Samat ihmiset jotka juovat itsensä känniin joka viikonloppu, selvittävät sitä miten kauheita narkkareita pilviveikot ovat ja sauhut ovat niin ja niin pahasta. Öö, okei?

Minulle on tullut pillereihin yllättävän nopeasti psyykkinen koukku. Minähän olen ihan eilisen teeren tyttö näissä hommissa, ja silti ryynit pyörivät vähän väliä mielessä. Himoitsen niitä. Tarvitsen niitä! Haluan kokea taas sen ihanuuden..

Haluan oman reseptin. Mutta se ei nyt käy, mun pitäis päinvastoin todistaa lekureille etten ole päihderiippuvainen. Istun siellä silmät kirkkaina ja sanon etten juo kun viisi kaljaa kuussa. Saatan vähän sanoa että ahdistaa ja haluaisin lääkettä mutta pelkään että pameihin jää koukkuun. Buahaha. Sitten kun saan respan kouraani, ryntään silmät kiiluen apteekkiin ja sekoitan pääni. Respoja uusitaankin sairaan helposti. Ei ei ei ei. Taas ääni päässäni sanoo että ei. Minun ei pitäisi tehdä niin, ei olla näin. Minun pitäisi keskittyä kaikkeen muuhun. Mihin muuhun? Ei elämässäni ole muuta. Olen raukka ja paska. En minä uskalla olla selvinpäin. Rappioromantiikka kiehtoo. Sen yhden miehen minä ottaisin heti jos saisin, erään pahan pojan. Odotan milloin hän tulee katkolta takaisin kaupunkiin. On eräitä syitä miksi odotan, heh heh heee.

Tekisi mieleni ottaa sitä Opamoxia. Vaikka se onkin paskaa. Tekisi mieleni tuntea miten se kirveltää nenässä, valuu alas nieluun. Edes se tunne. Vaikkei siitä todellakaan kiksejä saa, siis itse tabletista. Minä otan sen, haluan. Huomenna hommaan tsolppareita, onhan viikonloppukin ja kaikkea. Katson jostakin sopivat värkit.

Noniin. Minä olen jo koukussa nokittamiseen. Tiedän ettei Opamox mitään vaikuta, mutta tuo tunne on niin ihana kun saa murskata, jaotella, imeä.. Ja muut ovat toisessa huoneessa vajaan 10 metrin päässä eivätkä tiedä yhtään mitään. Hassua. Nenän kautta kaikki vaikuttaakin paremmin. Ja varmasti myös suonen kautta, mutten ole kokeillut - vielä. Säikähdin kun huomasin äsken miettiväni, ettei viikkoon ainakaan, paitsi ne huomiset tsolpparit jos onnistun saamaan. Pelottavaa. Teenkö jo ehtoja itselleni? Olenko riippuvainen? Vetääkö ihmiset jotka oikeasti tarvitsevat rauhoittavia, nokkaan ne?

Olen tympeä ihminen, ahdistunut, masentunut. Minun ei tarvitsisi olla. Voisin myös soittaa terapiakeskukseen, varata ajan, kertoa ongelmistani. Miksi en tee niin?

Tässä blogissa ei tule olemaan hymiöitä.

Mulla maistuu veri suussa.